349 - Käypäläiset kiertoon

Nämä äänikirjat merkitään poistetuiksi tavaroiksi, vaikka niiden oli tarkoituskin käydä meillä vain kääntymässä. Koska ne eivät kuitenkaan olleet lainassa vaan ne oli annettu omaksi, ne olisivat myös helposti saattaneet jäädä omaan hyllyyn lojumaan.

Näinkin kertyy niin helposti turhaa kamaa: on usein helpompaa ja nopeampaa järjestää tavaralle paikka hyllystä tai kaapista kuin miettiä, missä sen oikeasti kannattaisi olla.

Jotkin äänikirjat säilytän ja kuuntelen ne uudelleen, mutta muut on hyvä vapauttaa muidenkin iloksi.

351 - eteenpäin

Jääkiekkokypärä, tai luistelukypärä. Laitoin jo muutaman eteenpäin viime talvena, mutta aina niitä jostain nousee pintaan, kuin sieniä. Tämä musta kypärä menee työkaverille, jolla on kolme lasta ja kaksi kypärää. Töissä on vähän sellaiset lasten urheiluvälineiden vaihtopäivät käynnissä. Saan ylihuomenna junnulle lainaksi murtsikkasukset, monot ja hokkarit. Suksia ei tohtisi hankkia, kun niiden käyttö jää kertaan tai kahteen koulun liikuntatunnilla.

Vaaleanpunainen villatakki, puuvillaneule. Lahja tämäkin, en ole sitä pitänyt kertaakaan. Vaaleanpunainen ei ole minun väri, en tiedä kenen? Kokoomuksen miesministereiden ja vauvojen.
Kunto on niin hyvä, että se menee UFF:n tai jonkun muun vastaavan keräyslaatikkoon.

ps. kännykkäkuori makaa eteisen pöydällä, niin pullollaan, että kuori piti jeesusteipillä paikata. Valmiina lähtöön. Lähtemisen meininki on hitaasti lämpenevää. 

353 - pieniä luopumisia

Komppaan Pitkoa Desiguelin laukusta luopumisesta, ja luovun laukun siskosta, jolla oli sama kohtalo kuin Pitkon laukulla: tekonahka ei kestänyt Suomen talvea, ja kaikkea sitä tavaraa, joka joka päivä kulki matkassa: kirja, kännykkä, lompakko, puhelin, avaimet ja jotain pientä sälää.

Lahjahuivi, ei edes kovin vanha, mutta hyvin vähän käytetty. Keinokuitua. Hei hei.

Lahjafleecehuppari, hyvin paljon käytetty, mutta kokoa XL. Saatu aikana, jolloin vaatteeni olivat löysiä, säkkejä saattaisi joku sanoa.

Helmitaulu kokoa XL. Saatu myös lahjaksi. Valmistuin maisteriksi matematiikan koulutusohjelmasta, ystäväni tykkäsi, että tarvitsen laskimen. Viime vuodet se on viettänyt varastossa. Aika lähteä, vaikka rakas onkin.

Ja viimeisenä keittiövaruste. Ajattelin, että näistä voi olla vaikea luopua, mutta tästä ei. Kun muutimme nykyiseen kotiimme, kattilat menivät aikapitkälle uusiksi, koska tässä kodissa on induktioliesi (SE ON IHANA!). Ostin sitten sellaisen pienen teflonkasarin, sellaisen, jossa olisi helppo keitellä vaikka kaakaota. Tosi helppo on, ei pala pohjaa, kun ei kuumene. Ja onhan se Teflon-pinta siinä jo niin kulunut, että tämä on jo henkilökohtainen (mielen)terveysteko.

358 - Kun täytyy luopua ihanista asioista

"Jos tätä joskus vielä käyttäisi" -syndrooman lisäksi poden "liian ihana heitettäväksi pois" -oireyhtymää. Suloinen Marimekon pussukka on toiminut kauan lompakkonani, ja hyvin on toiminutkin. Sinne mahtuu vain välttämättömin, ja kuititkin tulee siivottua pois ennen kuin määrä on mahdoton.

Mutta kun sen lukkomekanismi eli tuo nipsurauta on rikki, enkä osaa korjata sitä. (Pähkäilin kyllä, että miten sen saisi toimimaan taas, mutta nope. Ei onnistu minulta.) Kun riittävän monta kertaa olin korjannut pankkikorttini kaupan kuraiselta lattialta, vaihdoin pussukkaa. Tätä en kuitenkaan heittänyt pois. Kun se on niin ihana.

Aika mennä.

Desigualin laukku on rakas lahja. Se on niin kaunis ja niin kätevän muotoinen: osa pötköstä taittuu laukun läpäksi ja koko mukautuu tavaramäärään.

Mutta kun kantohihnan kiinnityskohta on repeytynyt, eikä laukkua sen takia voi käyttää. Tekonahkaa ei myöskään voi asiallisesti paikata.

Täytyy myöntää, että laukun kanssa kipuilen vielä hieman... Jos siinä säilyttäisi huiveja, pitäisi ihan pussukkana vaan. Mutta ei. Aika mennä senkin.

(Menen vielä hakemaan kotijoukoilta tukea ja vahvistusta. ;))

360 - vieläkö joku kaipaa filmipokkaria?

Päivän Hesarissa oli hyvä juttu kierrätyksestä. Mikä ennen oli pienen porukan intoilua, on nykyisin kaikkien arkirutiinia. Eihän sitä enää edes kehtaisi laittaa pahvia tai banaaninkuoria sekajätteisiin.

Mutta ne nurkissa maatuvat tavarat. Minun hamsteripaheitani symboloi hyvin piirongin laatikosta löytynyt Olympus-filmipokkari. Että jos sitä joskus vielä innostuisi tällaisestakin kuriositeetista, hankkisi filmirullan ja kuvaisi hassuja retrokuvia filikkapokkarilla.

Koska tämän vuoden aikana harjoittelen ennen kaikkea luopumaan tavarasta, en voinut jättää kameraa jatkamaan uniaan. Yritän tarjota sitä ilmaiseksi nettikirpparilla. Jos ketään ei kiinnosta, seuraava sijoitusyritys on kierrätyskeskukseen. Jos sinnekään ei huolita, niin elektroniikkajätteisiin sitten. 

(On minulla myös järjestelmäkamera, jolla kuvataan filmille, mutta siitä en kyllä luovu. :))

361 - anna kännykälle uusi elämä

Kännyköistä on tullut kertakäyttökamaa. Ensimmäinen laitteeni, Nokian NMT kesti vuosia, ja annoin sen vielä eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Esiteinipojallani on ollut varmaan jo lähemmäs kymmenen luuria, ei ne tahdo kestää tai ne on muuten vain tylsiä...

Neljä luuria pakattiin "kierrätä kännykkä" kuoreen, mukana laturit. Jos näistä "kierätä kännykkä" ihmiset jotain maksavat, rahat menevät hyväntekeväisyyteen, mutta jos ei, niin ainakin asiallinen kierrätys on hoidettu.

Tästä se lähtee: 365 - 4 = 361 jäljellä.

365 päivää, 365 tavaraa

Vuoden 2014 muodikas haaste, hankkiudu eroon tavarasta, yksi päivässä tai 365 vuodessa.
Tavaraahan löytyy, kaapin ovia tuskin uskaltaa avata; missä kaikki paperit, entä se veroilmoitus?

Mutta mistä luopuisin ja minne luovuttaisin? Ehjää käypää tavaraa tuskin kannattaa heittää roskiin, joten kierrätys eri muodoissa kunniaan. Ideana on oppia elämään vähemmällä tavaramäärällä.

Ja kun kaipaa lisähaastetta, niin jokaista uutta ostettua tavaraa kohden pitäisi yhdestä luopua. Tänä vuonna hankittuna jo kattila, pre-teinille puhelin ja itselleni uusi kamera, niitäkin jo on muutama pesässämme. 365+3 = 368.

Jos siis aloittaisi, onhan jo vuoden 17. päivä.